Kyllikin blogi

Otsikko 2

Tähän tekstiä

25.10.2017 Hetkiä Rambamin sairaalassa

Istun leikkaussalien perheiden odotustilassa. Huomaan siirtyneeni usean kulttuurin ja kielen pieneen maailmaan. Heprean ja arabian ja venäjänkielinen puhe solisee korvissani. Kudon villasukkaa odottaessani ’perheen jäseneni’ – Debora – kodin asukin leikkauksen etenemistä. Saan useita katseita kutimeeni.

Arabialaisen kahvin tuoksu täyttää odotustilan. Arabiperheet istuvat ryhmissään, vaarit, mummut mustine pukuineen ja valkoisine huiveineen, isät, äidit, isot lapset, pienet lapset, tädit ja sedät – kaikki ovat tulleet kuin sukutapaamiseen, halauksia, kyyneleitä. Heillä on täysi piknik varustus mukanaan, kylmälaukut, juotavat, lautaset ja ruokaa runsaasti. He liikkuvat edestakaisin, puhuvat isolla äänellä, itkevät isolla äänellä.

Vieressäni juutalainen äiti ja isä jännittävät lapsensa umpisuolenleikkausta, harmittelevat, kun eivät tuoneet lastaan aiemmin lääkäriin. Toisella puolen istuu joukko juutalaisperheen lapsia ja äiti; isä on saanut keuhkoihinsa vakavan tulehduksen eikä ole enää kyennyt hengittämään itse, on leikkaussalissa nukutettuna, hengityskoneessa. Tytär itkee vähän väliä vuolaasti, jää paikoilleen, kun veljet kutsuvat häntä rukoilemaan isän puolesta.

Mies pystyttää toimistonsa odotustilaan. Hän tuo jostain pöydän, avaa siihen tietokoneensa, nostaa mappinsa ja kansionsa pöydälle ja viereiselle tuolille ja puhuu useita puheluita – selkeällä äänellä, ei jää epäselväksi, minkälaisesta yrityksestä on kyse.

Nainen tulee ulos heräämöstä, itkee vuolaasti ja hokee ’kauheaa, kauheaa’ ja sanoo minulle ’ei kannata mennä katsomaan, se on kauheaa’. Vastaan hänelle taputtaen olalle ’ haluan silti nähdä’.

Olen jo aamulla varhain tullut sairaalaan. Leikkauksen piti alkaa kymmeneltä ja asukkiamme oltiin jo kiidättämässä leikkaukseen, kun toimitus keskeytyi, tuli puhelinsoitto ja asukkimme jäi sänkyineen juuri siihen paikkaan, missä hän oli puhelun tullessa, huoneen oviaukkoon ja käytävän tukkeeksi. Ymmärsin pian, ettei häntä tule kukaan siitä siirtämään, siispä siirsin sängyn alkuperäiselle paikalleen. Kolmen tunnin odotuksen ja usean rukouksen jälkeen tuli uusi yritys – päädyimme leikkaussalin valmistelutilaan. Minut neuvotaan perheiden odotustilaan leikkausnumeron kanssa ja ihana asukkimme lääkäri ryhmän kanssa katoaa leikkaussaliin.

Katselen odotustilaa – pieni maailma – eri kulttuurit – yhteistä kuitenkin hätä rakkaistaan ja omaisistaan. Yhteistä ovat tuska ja kyyneleet, yhteistä ilo ja riemu lääkärin tuomista hyvistä uutisista.

Minua kutsutaan, kuuden tunnin odotus on ohi, kerään kutimeni ja ilo täyttää sydämen – kaikki on mennyt hyvin – kiitos Isä!