Kuulumiset tiivistetysti vuosilta 2021-2024

On kulunut melko tovi siitä, kun viimeksi olen informoinut Debora työstämme näillä sivuillamme.

Korona muutti Debora työn tilannetta. Minulla ei ollut pääsyä Israeliin, eikä kenelläkään muulla suomalaisella vapaaehtoisella. Kahdesti yritin, täytin monet lomakkeet, tein tarvittavat testit, silti pääsy evättiin, toisella kerralla jopa aivan viime tipassa. Olin jo matkalla kentälle, kun sain puhelinsoiton Israelin suurlähetystöstä – virkailija ystävällisesti ilmoitti, etten pääse lennolle.

Jokaiselle naiselle oma asunto

Jouduimme Debora kodin yövalvonnan puutteessa – yövalvonta kun Debora kodissa on ollut minun ja suomalaisten vapaaehtoisten vastuulla – vuokraamaan jokaiselle naiselle oman asunnon. Saimme onneksi vuokraisännältämme mahdollisuuden varata Debora kodista yhden riittävän ison huoneen, mihin saatoimme tallentaa kaikki Debora kodin huonekalut ym. Osa kalusteista ja vuodevaatteista jaettiin naisille. Maksoimme pientä vuokraa tuosta huoneesta.

Se oli taloudellisesti kalliimpaa ja naisten tukemisen kannalta hankalampaa aikaa. Jokaista piti käydä tapaamassa heidän asunnoillaan. Sapattiateriat Edy, Costina ja Sveta pitivät vuorotellen kunkin asunnossa. Korona aikana ei ollut myöskään mahdollista etsiä ja hakea Tel Avivin kadulta, uusia naisia vapautumaan katu elämästä. Israelissa oli korona aikana tiukat liikkumisrajoitukset sakon uhalla, ja toisekseen meillä ei ollut kotia, mihin majoittaa. Tilanne oli tosi hankala. Sosiaaliviraston kautta Svetalle lähetettiin vaikeuksissa olevien ja jo omissa asunnoissaan asuvien ja kriittisessä taloudellisessa tilanteessa olevien yksinhuoltaja äiti en yhteystietoja ja saimme avustaa heitä: taloudellisesti, henkisesti ja hengellisesti.

Tiivistä yhteydenpitoa

Omalta osaltani hoidin sielunhoidolliset yhteydet kaikkiin naisiimme Suomesta käsin. Yllättävän hyvin Whatsappin kautta pystyin opettamaan Sanaa, kuuntelemaan heidän murheitaan, rukoilemaan ja rohkaisemaan heitä. Whatsappin kautta pidimme yhteyttä myös Svetan ja Costinan kanssa. Tilanne oli hankala. Rukoilimme ja pyysimme ratkaisua Jumalalta. Äitien lapset eivät aina päässeet päiväkotiin ja tarvitsivat väliaikaisen hoitopaikan. Ei ollut sopivaa yhteistä tilaa, missä pitää väliaikaista päiväkotia, tai käydä mm. kahdentoista askeleen toipumisohjelmaa yhdessä naisten kanssa ja ylipäätään pitää kokoontumisia yhdessä. Niinpä Jumalan hyvässä johdatuksessa löysimme uuden asunnon Debora kodille, joka oli riittävän lähellä jokaisen Debora naisen asuntoa. Uudesta Debora kodista tuli päiväkeskus moniin tarkoituksiin. Se toimi päiväkotina lapsille, ja äideille kokoontumis- paikkana jatkaa keskeytynyttä Raamatun opiskelua ja vieroitushoito ohjelmaa.

Vihdoin takaisin Israelissa

Vasta huhtikuussa 2022 koronatilanne vapautui sen verran, että pääsin matkustamaan Israeliin tiukkojen kyselykaavakkeiden täyttämisen ja testien jälkeen. Paluulennolta sainkin sitten itse koronan.

Oli upea tavata naiset, kohdata ja halata jokaista. Yhdellä oli niin ikävä ja turvaton olo, että hän tuli samana päivänä yöpymisvaatteineen Debora kotiin.

Saimme vihdoin pitää kasvotusten hallituksen kokouksen ja vuosikokouksen, ja miettiä, miten pystymme jatkamaan. Korona tilanne oli edelleen tiukka. Harkitsimme Debora työn jatkamista entiseen tapaan, mutta se oli edelleen mahdotonta. Suomalaisten vapaaehtoisten saaminen koronan vuoksi oli hankalaa. Lisäksi Sveta, 10 v Debora työssä ollut palkattu työntekijämme halusi päättää työsuhteensa. Hän kertoi uupuneensa juuri korona tilanteen vuoksi. Costina jäi edelleen jatkamaan vapaaehtoista työtä naisten kanssa. Koti päätettiin pitää päiväkeskuksena, niinpä allekirjoitin vuokrasopimuksen vuodeksi. Edelleen jatkoimme naisten taloudellista tukemista vuokran maksussa ja ruokakalaskuissa, mutta rohkaisimme heitä etsimään työpaikkaa. Muutama löysi, mutta huomasin että monelle heistä yksin asuminen ja itsestä vastuunottaminen oli liian aikaista monien kadulla vietettyjen vuosien jälkeen. Costina ja minä etänä jatkoimme naisten tukemista henkisesti ja hengellisesti. Costina auttoi naisia myös virallisten tahojen kanssa ja kuljetti seurakuntaan. Debora koti päiväkeskuksena sai toimia useankin ryhmän kokoontumispaikkana, useita ulkomaalaisia ryhmiä koronan hellitettyä 2022 lopulla kävi vierailulla, jotkut yöpyivätkin ja kävivät tutustumassa työhön.

Olin itse palaamassa Israeliin jo joulukuun lopussa 2022, tehdäkseni 3 kk työjaksoni Debora kodissa, mutta oma sairasteluni leikkaus prosesseineen estivät lähtöni aina huhtikuulle 2023 saakka.

Päiväkeskuksen lakkauttaminen

Ennen lähtöäni ja myös Israelissa teimme päätöksen luopua päiväkeskuksesta ja nyt rukoilemme Jumalalta uutta avausta. Mistä löytyisi se Jumalan kutsuma nainen Israelissa, joka olisi sopiva tähän työhön ja halukas yhteistyöhön meidän kanssamme ja mistä löytyisi hänelle sopiva tiimi.

Israelissa on suuri tarve avata naisten turvakoti. Turvakodin pyörittämiseen tarvitaan paikallinen israelilainen, työhön sopiva työntekijä tai jopa kaksi lisäksi yövalvontaan vapaaehtoisia. Niiden löytymiseen tarvitaan Jumalan ihme. Israelista palattuani olen rukoillut tätä ihmettä ja pyytänyt muitakin rukoilemaan.

Lokakuun 7.

Lokakuun 7. päivä muutti kaikkea radikaalisti Israelissa. Gazan Hamas terroristien raaka hyökkäys Israelin siviilien kimppuun Gazan rajan läheisillä kibbutseilla. ja he surmasivat, yli pari tuhatta siviiliä, joukossa naisia ja lapsia, erittäin raa’alla tavalla. Hamas ei tyytynyt siihen vaan kidnappasi satoja panttivankeja Gazaan. Panttivankien joukossa on huonokuntoisi vanhuksia, lapsia ilman vanhempiaan, pieniä lapsia, nuoria naisia. Erityisesti naisten kohtelu Hamasin taholta ja koko hyökkäys Israeliin siviilikohteisiin ja siviilien kidnappaus on ja oli äärimmäistä raakuutta ja ihmisoikeuksia vastaan. Raakuutta, jonka katsomista eivät kaikki Knessetin jäsenet kyenneet katsomaan, kun Knessetille tuotiin nähtäväksi terroristien itsensä kuvaamia videoita heidän omista raakuuksistaan. Ja kaikki tämä tapahtui Simchat toran eli tooran juhlan päivänä.

Hamas julisti sodan Israelille hyvin raa’alla tavalla. Ei jäänyt vaihtoehtoja Israelille.

Sulkupäätös – toistaiseksi

Olen ajatellut, että ehkä juuri tämän ja myös käytännön syiden vuoksi koimme kehotusta sulkea Debora koti toistaiseksi.

Edelleen yhteys naisiimme toimii, mutta onneksi he ovat löytäneet työpaikat ja oppineet elämään itsellisesti, melkein kaikki. Costina ja Sveta tarvittaessa auttavat heitä ja minä pidän yhteyttä etänä.

Vaikka suljimme Debora kodin, emme sulkeneet yhdistystämme Israelissa, emmekä Suomessa. Rahankeräyslupamme on edelleen voimassa.

Jatkamme avustustyötä

.. Jatkamme juutalaisten avustamista teidän lahjoitustenne turvin Olen kertonut näistä tarkemmin rukous- ja infokirjeissä. Kahden messiaanisen seurakunnan kautta olemme tukeneet holocaust vanhuksille aterioita, Israelin pohjois- rajalla sotiville sotilaille lämpimiä aterioita ja avustuksia uusille maahanmuuttajille sekä lähettäneet avustusta Israelin maan sisäisten evakkojen tukemiseen. Lähetimme myös Ukrainaan rintaman läheisyyteen humanitääristä apua ja ensiaputarvikkeita sekä lääkkeitä.

Uusi alku – uusi aamu sarastaa?

Tammikuussa sain kuulla juutalaisesta messiaanisesta naisesta, joka on pitkään rukoillut, että voisi avata Israelin huonompi osaisille naisille turvakodin. Olemme yhteydessä ja olen saanut useilta tahoilta suosituksia hänestä ja nyt hallituksena olemme päättäneet edetä asiassa. Pyydänkin esirukousta tämän hankkeen puolesta!

Kiittäen ja kaikesta tähän astisesta tuesta ja rukouksista!

Kyllikki

Debora-koti muutti kesäkuussa 2018

Debora-kotimme muutti kesäkuun puolivälissä uuteen paikkaan. Aiemman talomme vuokraemäntä ilmoitti myyvänsä talon. Uusi paikka löytyi yllättävän helposti, saimme tarjouksen uudesta kodista. Rukoiltuamme hallituksena asiaa, koimme tämän muuton Jumalan hyväksi johdatukseksi. Uudessa kodissa on jopa yksi makuuhuone enemmän, silti se tulee käyttökustannuksiltaan edullisemmaksi kuin nykyinen. Parasta on, että saatoimme tehdä pitkäaikaisen vuokrasopimuksen.

Akkon öisellä kadulla toukokuussa 2018

Akkon öisillä kaduilla Viikko ennen Shavuot minut vietiin illalla Akkoon tutustumaan kadulla itseään myyviin naisiin. Erään tehdasalueen takana työskenteli naissutenööri, vähän vanhempi nainen, myyden siellä nuorempaa naista, joka tuntui olevan täysin hänen hallinnassaan. Siinä keskustellessamme miehiä tuli autoilla ja tuo nuorempi nainen (J) meni autoihin toinen toisensa jälkeen. Tämä sutenööri saa puolet tuon nuoren naisen tuotoista, mitä hän saa myymällä itseään. Koko asetelma järkytti minua syvästi, nuorempi nainen on täysin tuon vanhemman naisen otteessa, hän ei antanut minun edes keskustella nuoremman kanssa. Vaikea nähdä ratkaisua: taloudellinen yliote ja huumeriippuvuus estävät naista irrottautumasta. Toinenkin nainen, L. jäi mieleeni. Hänellä on vakipaikka eräällä parkkipaikalla, missä hän työskentelee. Jutellessamme lyhyesti hän ilmaisi kyllästyneensä elämäänsä ja ottavansa yhteyttä. Rukoilkaa näiden kahden puolesta, että heille tulisi voima irrottautua huumeista ja sen myötä myös itsensä myymisestä!

25.10.2017 Hetkiä Rambamin sairaalassa

Istun leikkaussalien perheiden odotustilassa. Huomaan siirtyneeni usean kulttuurin ja kielen pieneen maailmaan. Heprean ja arabian ja venäjänkielinen puhe solisee korvissani. Kudon villasukkaa odottaessani ’perheen jäseneni’ – Debora – kodin asukin leikkauksen etenemistä. Saan useita katseita kutimeeni.

Arabialaisen kahvin tuoksu täyttää odotustilan. Arabiperheet istuvat ryhmissään, vaarit, mummut mustine pukuineen ja valkoisine huiveineen, isät, äidit, isot lapset, pienet lapset, tädit ja sedät – kaikki ovat tulleet kuin sukutapaamiseen, halauksia, kyyneleitä. Heillä on täysi piknik varustus mukanaan, kylmälaukut, juotavat, lautaset ja ruokaa runsaasti. He liikkuvat edestakaisin, puhuvat isolla äänellä, itkevät isolla äänellä.

Vieressäni juutalainen äiti ja isä jännittävät lapsensa umpisuolenleikkausta, harmittelevat, kun eivät tuoneet lastaan aiemmin lääkäriin. Toisella puolen istuu joukko juutalaisperheen lapsia ja äiti; isä on saanut keuhkoihinsa vakavan tulehduksen eikä ole enää kyennyt hengittämään itse, on leikkaussalissa nukutettuna, hengityskoneessa. Tytär itkee vähän väliä vuolaasti, jää paikoilleen, kun veljet kutsuvat häntä rukoilemaan isän puolesta.

Mies pystyttää toimistonsa odotustilaan. Hän tuo jostain pöydän, avaa siihen tietokoneensa, nostaa mappinsa ja kansionsa pöydälle ja viereiselle tuolille ja puhuu useita puheluita – selkeällä äänellä, ei jää epäselväksi, minkälaisesta yrityksestä on kyse.

Nainen tulee ulos heräämöstä, itkee vuolaasti ja hokee ’kauheaa, kauheaa’ ja sanoo minulle ’ei kannata mennä katsomaan, se on kauheaa’. Vastaan hänelle taputtaen olalle ’ haluan silti nähdä’.

Olen jo aamulla varhain tullut sairaalaan. Leikkauksen piti alkaa kymmeneltä ja asukkiamme oltiin jo kiidättämässä leikkaukseen, kun toimitus keskeytyi, tuli puhelinsoitto ja asukkimme jäi sänkyineen juuri siihen paikkaan, missä hän oli puhelun tullessa, huoneen oviaukkoon ja käytävän tukkeeksi. Ymmärsin pian, ettei häntä tule kukaan siitä siirtämään, siispä siirsin sängyn alkuperäiselle paikalleen. Kolmen tunnin odotuksen ja usean rukouksen jälkeen tuli uusi yritys – päädyimme leikkaussalin valmistelutilaan. Minut neuvotaan perheiden odotustilaan leikkausnumeron kanssa ja ihana asukkimme lääkäri ryhmän kanssa katoaa leikkaussaliin.

Katselen odotustilaa – pieni maailma – eri kulttuurit – yhteistä kuitenkin hätä rakkaistaan ja omaisistaan. Yhteistä ovat tuska ja kyyneleet, yhteistä ilo ja riemu lääkärin tuomista hyvistä uutisista.

Minua kutsutaan, kuuden tunnin odotus on ohi, kerään kutimeni ja ilo täyttää sydämen – kaikki on mennyt hyvin – kiitos Isä!