Viimeisimmät artikkelit

Akkon öisellä kadulla toukokuussa 2018

Akkon öisillä kaduilla Viikko ennen Shavuot minut vietiin illalla Akkoon tutustumaan kadulla itseään myyviin naisiin. Erään tehdasalueen takana työskenteli naissutenööri, vähän vanhempi nainen, myyden siellä nuorempaa naista, joka tuntui olevan täysin hänen hallinnassaan. Siinä keskustellessamme miehiä tuli autoilla ja tuo nuorempi nainen (J) meni autoihin toinen toisensa jälkeen. Tämä sutenööri…
Read more

Ote huhtikuun rukouskirjeestä 2018

Saimme viettää hienoa Israelin 70 vuotis -itsenäisyysjuhlaa katsellen ihan koti pihaltamme upeaa ilotulistus tien toisella puolen olevasta puistosta ja kuulla musiikkia vuosien varrelta. Kansaa oli kokoontunut isoin joukoin juhlimaan Bialikin kylän itsenäisyysjuhlaa. Meteliä oli niin paljon, että kissamme karkasivat jonnekin piiloon ja palasivat vasta, kun tunnistivat grillattavan kanan tuoksun. Valmistauduimme…
Read more

Ote maaliskuun rukouskirjeestä 2018

A on ollut Debora – kodissa jo puoli vuotta, ja hän on päässyt hyvin eteenpäin ja hyvin motivoitunut uuden elämän oppimiseen. Hän on jopa innostunut kutsumaan entisiä ystäviään kadulta lähtemään kadulta pois ja irrottautumaan huumeista. Koemmekin, että Jumala voi häntä vielä käyttää tukihenkilönä monelle huumeista ja katuelämästä vapautuvalle naiselle. Kuultuamme…
Read more

SUURI RUKOUSVASTAUS – Tel Avin huumealue siivottu

Vanhan linja auto aseman alue toimi kodittomien huumeidenkäyttäjien asuinpaikkana. Tällä alueella nukkuivat ennen huumeidenkäyttäjät ja katunaiset, mm. Natashamme. Kuva alla vas. Alueella käytettiin ja myytiin huumeita aivan vapaasti. Tällä alueella olemme monet kerrat käyneet tavoittamassa naisia ja kertomassa heille Jumalan rakkaudesta ja sen muuttavasta voimasta.   Alue on nyt lopullisesti…
Read more

Kivusta kasvuun – Tampereen vapaaseurakunta

Kivusta Kasvuun kurssi I 14.11. – 16.12.2017 Kivusta Kasvuun kurssi II 9.1. -17.2.2018 Kurssin tarkoitus on auttaa siihen osallistuvia hengelliseen kasvuun, terveeseen elämän kipukohtien käsittelyyn ja kutsumuksen löytämiseen ja vahvistumiseen. Kurssi pidetään Teopoliksella, Sairaalakatu 5-7 Kokoontumiset 5 kertaa tiistaisin klo 18:00- 20:30 Yhtenä lauantaina klo 10-16 Ilta koostuu ylistyksestä, luennosta sekä pienryhmä…
Read more

2017 syyskuun ystäväkirjeen ote

Rukousvastauksia   Viime kirjeen jälkeen ’hoidokkiemme’ määrä on lisääntynyt kahdella. Eräänä iltana kolme viikkoa sitten Etiopian juutalainen M soitti ja kertoi tarvitsevansa tosi kipeästi apua – sanoi itsemurha – ajatusten vain pyörivän päässä ja myös sen huolestuttavan asian, että oli alkoholin lisäksi ryhtynyt käyttämään huumeita. Hän pyysi palata meille takaisin….
Read more